Minä uskon…
Jotkut kriittisesti uskoon suhtautuvat ovat sanoneet, että politiikka ja uskonto tulisi pitää erillään. Tässä olen samaa mieltä, mutta politiikka ja usko tulisi nähdä käsi kädessä. Joskus kannattaa olla tarkkana termien kanssa, sillä jo pienikin vivahde-ero muuttaa asian aivan toiseksi. Uskontoja lasketaan olevan maailmassa yli 15000, mutta on vain yksi usko.
Oma teologinen osaamiseni on melko vaatimatonta ja olen varmaan hyvä esimerkki keskivertosuomalaisesta uskovasta miehestä. Alkuvuosina en suuremmin uskostani huudellut ja olin melko epävarmakin tuomaan esiin uskoni yksityiskohtia. Sanassa kuitenkin sanotaan, että kynttilää ei saisi laittaa vakan alle ja että vuorella oleva kaupunki ei voi olla piilossa. Nuo molemmat sanankohdat velvoittavat kertomaan siitä suuresta aarteesta, jonka uskoon tullut on löytänyt.
Olen yli 35 uskossaolovuoden aikana oppinut luottamaan Taivaan Isän erehtymättömään suojeluun ja johdatukseen. Ennen sanavarastossani vilahteli sellaisia sanoja kuten säkä, tuuri, mäihä, kohtalo jne.… Nyt niiden sijalla on käytössä mm. johdatus, varjelus, suojelus, tarkoitus jne. Uskova ihminen katsoo näkymättömiin kauas eteenpäin. Hänellä on ns. pää pilvissä ja jalat tukevasti mullassa. Vie oman aikansa, kunnes huomaa Luojan olevan aina oikeassa. Joskus sen oppimiseen voi mennä vuosia ja kohdalle tulee erilaisia vaikeuksia, jotka vain jalostavat ihmislasta hänen uskossaan.
Jos politiikassa mainitaan jotain uskoon viittaavaa, silloin odotetaan, että poliitikko ja hänen käytöksensä olisivat jotenkin hovikelpoisia. Kukaan ei halua kuulla hänen viittaavan sanallakaan esim. Raamattuun tai omaan kristilliseen vakaumukseensa. Ne molemmat ovat sopimattomia politiikan hoviin. Eduskunnassa kuulee usein siteerauksia Raamatusta, mutta niiden asiayhteys on tarkoitettu vitsiksi ja silloin sanat menettävät pyhän merkityksensä.
Oli hämmästyttävää seurata, miten ympäristö reagoi siihen, kun presidentti muutama vuosi sitten toivotti kansalle siunausta puheessaan. Kukaan ei tuntunut oikeasti ymmärtävän toivotuksen merkitystä. Vanhempi ikäpolvi muistaa vielä sota-ajan, jolloin presidentti Kallio kehotti koko kansaa rukoilemaan Jumalaa maan puolesta ylivoimaista vihollista vastaan. Silloin kirkot täyttyivät rukoilevasta kansasta ja koko maa sai nähdä ja tuntea, mitä talvisodan ihme tarkoitti. Silloin ymmärrettiin, että suuri Jumala oli koko ajan Suomen tukena.
Uskovia syytetään usein fundamentaalisuudesta. Olen tuon saanut kuulla joskus itsekin. Nuo syytökset ovat lähteneet ei-uskovista piireistä, jolloin niiden lähtökohta on ollut tietämättömyys todellisesta uskon merkityksestä ja vaikutuksesta uskovan ihmisen elämässä. Suurin mysteeri on Pyhä Henki, joka muuttaa uskovan mielen ja käytöksen. Täyttyessään Pyhällä Hengellä ihminen saa lahjaksi maailman kaikkeuden suurimman voiman ja turvan kaikkea pahaa vastaan. Tämän asian ymmärtäminen on avain koko uskossa oloon.
Kun itse näitä asioita aikoinaan mietiskelin 80-luvun alkuvuosina, oli mielessäni kymmeniä selvittämättömiä kysymyksiä. Top ten-listaan kuului mm. seuraavia kysymyksiä: kuka olen, mikä olen, miksi olen, mistä olen tullut, minne olen menossa, mitä tapahtuu kun kuolen, kuka on Jumala, missä hän on, kuka oli Jeesus, miksi hänen piti kuolla. Seuraavalla listalla tuli lisää kysymyksiä: milloin maapallo luotiin, miksi se pyörii tietyllä nopeudella, tiettyyn suuntaan, tietyssä kulmassa, milloin maapallolla asui dinosauruksia, minne ne hävisivät, kuka loi auringon, mitä on avaruuden ulkopuolella, mitä ovat mustat aukot ja tähdet jne.
Oman identiteetin etsiskely alkoi jo teinivuosina ja kiihtyi entisestään rippikoulussa. Kesti kuitenkin 13 vuotta rippikoulun jälkeen, ennen kuin riemullinen Jumalan löytäminen tapahtui. Tilanteeseeni ei liittynyt mitään dramatiikkaa, sillä olin mielestäni tavallinen urheileva terveesti elävä nuorimies. Olin juuri päässyt poliisin miehistökurssilta ja kaiken piti olla kunnossa. Minulla oli ammatti, olin terve ja velaton. Kuitenkin mielessä kaiversi koko ajan tyytymättömyys vallitsevaan tilaan. Nykyisin puhuttaisiin pyhästä tyytymättömyydestä.
Olin tuohon aikaan töissä Helsingin poliisilaitoksella ja kuin ihmeen johdattamana sain partiokaverikseni juuri uskoon tulleen vanhemman konstaapelin, jonka kanssa yövuorot Helsingin yössä sujuivat rattoisasti uskosta jutellen. Hän tietysti ymmärsi etsiskelyni, ja hänen johdattamanaan aloin tutkiskella sanaa toden teolla. Koulutukseni haittasi hiukan alkumetreillä, sillä olin saanut miehistökurssilla rautaisannoksen tutkijan teknistä ja taktista koulutusta, jossa epäiltiin kaikkea ja uskottiin vain vakuuttaviin todisteisiin. Nyt olinkin pelkän uskon varassa ja mielestäni tarpeeksi pitäviä todisteita ei sisäiselle skeptikolleni mistään löytynyt.
Koko etsiskelyni olisi kai jäänytkin siihen, ellei Jumala olisi käyttänyt voimakkainta asettaan eli poikaansa Jeesusta. Sain kohdata hänet unessani ja tuota unta en voi koskaan unohtaa. Se taivaallinen voima, pyhyys ja rakkaus olivat aivan sanoin kuvaamattomia. Parhaiten tuota hetkeä kuvaa 1 Piet. 1:8. Herättyäni pystyin vain itkemään, sillä tajusin silloin, kuka oli ollut unessa vieraanani ja varsinkin miksi.
Muutama päivä myöhemmin sain jättää koko elämäni suuren Jumalan käsiin. Lahjaksi sain käsittämättömän rauhan ja ilon sisääni. Se entinen rauhattomuus ja syyllisyys entisen elämän törttöilystä jäi kokonaan taakse. Mielen täytti kummallinen keveys ja ilo. Jotenkin koko sisäinen minuus tiesi löytäneensä elämän salaisuuden. Tuosta hetkestä alkoi elämän kestävä seikkailu, josta ei ole puuttunut jännitystä. Olen mielestäni ollut Luojan lemmikki, joka on saanut tuplasti enemmän, kuin on edes osannut pyytää. Kun osaa olla avoin Pyhän Hengen johdatukselle, niin silloin saa olla luottavainen jokaisena päivänä ja hyvin pian huomaa puhuttelevansa Jumalaa isänä.
Vasta hiukan myöhemmin ymmärsin, että uskoontulo ei ole yksin ihmisen omaa ansiota, vaan se onkin Jumalan lahja. Kun asian tajuaa näin, silloin siitä karisee kaikki omahyväisyys ja jäljelle jää vain suuri kiitollisuus saadusta lahjasta. Jokainen uskova saa myös Pyhän Hengen lahjan jopa useammankin ja häneltä odotetaan lahjojensa käyttöä koko seurakunnan hyväksi.
Uskoontulo ei täytä ihmisen kaikkia kysymyksiä, mutta ne asettuvat tiettyyn valoon, ja lopulta on helppoa hyväksyä se, että kaikki elämän mysteerit eivät selviä maallisen elämän aikana. Lopullinen vastaus löytyy vasta kuolemamme jälkeen. Sanotaan, että Raamattu avaa Jumalan salaisuutta vain sen verran kun ihminen voi kestää.
Oli lohduttavaa huomata, että kaikkea ei ole tarkoitettukaan ihmisen tiedettäväksi. Loppujen lopuksihan on kyse uskomisesta. Kun on tehnyt päätöksen uudesta tiestä, niin Pyhä Henki alkaa silloin kasvattaa ihmistä Jumalan sisäisessä tuntemuksessa. Mielestäni Raamattu antaa tarpeeksi selvän viitoituksen elämän läpi elämiseen. Joku viisas onkin sanonut, että ihmisen mieli ei kestä nähdä sen enempää helvettiä kuin taivastakaan. Molemmista paikoista on erittäin hyvät kuvaukset niistä kirjoitetuissa kirjoissa, joissa mieshenkilöt kertovat itse paikoilla käynneistään. Taivaskokemus on luettavissa kirjassa 90 minuuttia taivaassa, kirjoittajana Don Piper ja helvettikokemuksestaan kertoo Bill Wiese kirjassaan 23 minuuttia helvetissä. Suosittelen kaikille skeptikoille ja myöskin etsijöille kirjojen lukemista. Loppusilaukseksi sopii Tapio Nousiaisen kirja: Yksi ainoa elämä.
Olen useasti leikkinyt ajatuksella, että millaisessa maailmassa eläisimme, jos kaikki ihmiset olisivat uskovia. Ainakin rikostilastot romahtaisivat. Alkoholiliikkeet ja -tehtaat joutaisi lopettaa, alkoholisairaudet poistuisivat yhteiskunnasta, käräjäoikeudet voitaisiin puolittaa ja avioerotilastot kaunistuisivat. Vankilat olisivat tyhjiä, valtionhallinto voitaisiin puolittaa. On helppo kuvitella sitä rahan säästöä, joka samalla tapahtuisi. Myös veronkiertäjät alkaisivat maksaa veronsa normaalisti ja yhteiskunta kukoistaisi. Kun Sanassa sanotaan, että maailma on pahan vallassa, niin näitä edellä mainittuja asioita vasten ajatellen se on helppo uskoa. Joskus kuulee uskovia syytettävän siitä, että he ovat liian huolettomia elämänmatkaajia. Pidän tuota väitettä osuvana, sillä uskossa elävä ihminen ei voi ottaa elämää liian kurttuotsaisesti. Kun mielessä ei ole kuoleman pelkoa, vaan mielen täyttää taivasikävä, niin kuka silloin voi olla huolestunut maallisesta elämästä. Sanoihan Jeesuskin Vuorisaarnassaan, että älkää huomisesta huolehtiko tai siitä mitä söisitte tai pukisitte päällenne. Lisäksi hän käski ottaa oppia taivaan linnuista, jotka elämällään todistavat Taivaan Isän huolenpidosta.
Koulumaailmassa opetetaan, että kaikki on syntynyt ensin alkuräjähdyksessä ja sen jälkeen kaikki on kehittynyt evoluution kautta, jota sattuma ja ympäristö on ohjannut. Mielestäni tämä ateistinen elämänkatsomus vaatii huomattavasti enemmän uskoa kuin uskominen Jumalan luomisihmeeseen. Jos katsotaan vaikkapa ihmisen kehoa ja sen toimintaa, on aivan mahdotonta uskoa sattuman synnyttämäksi sitä nerokasta toimintaa, jota meissä jokaisessa tapahtuu. Olen monesti miettinyt, kuinka ristiriitaiseksi opettaja tuntee itsensä, kun näitä asioita oppilailleen opettaa. Tunsin kerran erään uskovan biologianopettajan ja hän sanoi kertovansa oppilailleen sen, että hän opettaa evoluution niin kuin se oppikirjassa kerrotaan, mutta uskoo itse luomiseen.
Tämä evoluutioteoria oli pitkään jarruna omalle uskoon tulemiselleni. Sanaa tutkimalla sain asiat tiettyyn järjestykseen, mutta jäljelle jäivät kuitenkin tieteen esittämät tosiasiat, kuten fossiilit. Nehän todistavat sellaisesta elämästä, josta en löytänyt sanaakaan Raamatusta. Fossiilien iän perusteella saadaan käsitys maailman iästä ja sekään ei sopinut siihen viitekehykseen, johon itse sovitin maapallon iän. Olin umpikujassa.
Päätin selvittää tämän ongelman ja tiesin löytäväni siihen vastauksen Raamatusta. Löysin sattumalta kohdan 2 Piet. 3:8, jossa Pietari kirjoitti ”yksi päivä on Herran edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä”. Siinä se oli! Raamattu ja tiede eivät olekaan ristiriidassa keskenään. Tuo kohta riitti minulle. Tarkempaa aikataulua en tarvinnut. Joskus Raamatun arvoituksellinen Kaanaan-kieli onkin ihan helppoa tulkita.
Minulta on monesti kysytty, olenko joutunut kärsimään uskostani työpaikoillani, esim. poliisin työssä. Tuohon kysymykseen on ollut helppo vastata, että en koskaan. Poliisia pidetään perinteisesti kovien miesten ja naisten porukkana, jossa pehmoilulle ei ole tilaa. Kyseessä on kuitenkin sellainen ammattiryhmä, joka näkee kuolemaa päivittäin. Uskon sen antavan heille sellaisen ymmärryksen, jolla näkee tässä elämässä läheltä ihmisen matkan pään ja lyhyyden. Näihin asioihin suhtaudutaan niissä piireissä suurella kunnioituksella. Jo poliisin peruskoulutukseen kuuluu surusanoman vieminen ja surevan ihmisen kohtaaminen. Muistan psykologian opettajan viisaan neuvon, kun hän sanoi, että virkapuku saa kastua surevan asiakkaan kyynelistä, jos hän tarvitsee virkamiehen olkapäätä suruunsa.
Vanha tapa uskon perustelemiseen on ollut kuvata matemaatikon suhtautumista Jumalan olemassaoloon ja siihen uskomiseen. Monet suuret matemaatikothan ovat olleet uskovia. He ovat todennäköisyyslaskentaa tuntevina laskeneet, että on parempi olla uskova kuin ateisti. Jos loppupelissä Raamatun sana onkin totta, hän löytää itsensä taivaan riemusta ja ateisti uskon kieltävänä viettää ikuisuuden helvetissä. Toivottavasti jokainen löytää itsestään pienen matemaatikon. Tiedän, että saan monta modernisti elämään suhtautuvaa harmistumaan asenteellani. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka eläisimme kuinka modernissa ja muuttuvassa maailmassa tahansa, Jumalan sana ei kuitenkaan muutu.
Suomalainen mies lienee koko maailmankaikkeuden sitkein uskoon johdatettava. Perinteisesti hän on tottunut saamaan kaiken itse omalla työllään ja vaivannäöllään. Ehkä tämä ominaisuus oli minunkin kohdallani aikoinaan se pahin este. Toinen on tietenkin ihmispelko. Eihän tosimies voi alistua jonkin näkymättömän opin ja hengen alaisuuteen, nauravathan sille ne kuuluisat naurismaan aidatkin. Lisäksi uskoontulo mielletään heikkouden merkiksi, sillä onhan suomalainen mies aina pärjännyt omalla voimallaan, eikä hän voi osoittaa heikkoutta edes suuren Luojansa edessä. On kuitenkin asioita, jotka voivat pudottaa miehen korkealta palliltaan. Oman terveyden romahtaminen tai tapaturma on tuonut monta miestä Jumalan syliin. Jonkun omaisen tai muuten läheisen ihmisen kuolema herättää unisemmankin körilään.
Näitä asioita pohdiskelevan olisi hyvä tietää, mikä siellä päässä ja sisällä mielessä tappelee uskoontuloa vastaan. Tärkein lähtökohta on varmasti se, että jokainen meistä on syntymästään lähtien vailla Jumalan sovitusta ja vapautusta. Jokainen on tavallaan valmiiksi toisessa leirissä ja toiseen leiriin pääsee vain sitä todella haluamalla. Matkani varrella olen oppinut huomaamaan, että ollakseen tosimies, pitää miehen ensimmäiseksi löytää yhteys kolmiyhteiseen Jumalaansa. En halua kuulostaa farisealaiselta hurskastelijalta, vaan myönnän itse tapelleeni juuri edellä mainittujen ongelmien kanssa. Ei Jumala ole tarkoittanut kääntää ihmistä puoleensa ilman tämän omaa kritiikkiä. Sanassa löytyy monta kohtaa, joissa varoitetaan valheprofeetoista ja käsketään arvioida näiden levittämä sanoma ja aitous. Kun ihminen lopulta tekee uskonpäätöksensä, on sen oltava tasapainossa sekä hänen henkensä että järkensä kanssa.
On paljon ihmisiä, joiden suhtautuminen uskonasioihin ja Jeesukseen on täysin vihamielinen. Moni kyselee syitä siihen, miksi Jumala antaa niinkin tärkeän asian kuin ihmisen pelastumiskysymyksen ihmisen omiin käsiin. Tarkoitan tällä sitä, että yksin ihminen päättää omasta suhteestaan Jumalaan ja Jumala haluaa tuon päätöksen olevan täysin vapaaehtoinen. Mielestäni parhaan vertauskuvan tähän olen kuullut erään pastorin suusta, kun hän vertasi tilannetta siihen, kuinka joku kaunis päivä eniten vihaamasi ihminen tulisi luoksesi ja kertoisi sinulle ilouutisen, että saat viettää koko ikuisuuden hänen kanssaan. Jokainen osaa kuvitella kuinka hedelmätön tuo lähtötilanne olisi.
Jo usean vuoden ajan olen odottanut, että Suomessa alkaisi suuri ja väkevä herätys. Se kuitenkin on antanut vielä odottaa itseään. Ilmeisesti Suomi tarvitsee jonkin suuren kriisin, ennen kuin se tajuaa kääntää kelkkansa. Uskon Suomen elävän tänä päivänä etsikonaikaansa ja toivottavasti osaamme käyttää sen oikein ilman mitään erikoistehosteita. Tiedän, että loputtoman kauas Jumala ei meitä päästä, vaan käyttää sellaista lääkettä, joka parhaiten toimii meihin suomalaisiin. Toivotaan, että lääke ei olisi liian karvasta. Viime aikojen erikoinen pyöritys Päivi Räsäsen ympärillä on oiva esimerkki siitä mitä jokainen uskova saattaa joutua kokemaan.
Kun nyt katson taaksepäin koko elettyä elämääni, näen siellä sen viisaan johdatuksen, joka on luotsannut läpi karikoiden ja vienyt koko ajan kohti tiettyä lopullista tarkoitusta. On turha puhua omasta viisaudesta ja ymmärryksestä elämänsä eri vaiheissa. Olen mielestäni rauhallinen ja pitkämielinen toisia ihmisiä kohtaan, mutta kun on kysymyksessä omat asiat, silloin tunnustan olevani melkoinen hätähousu. Kaikki pitäisi tapahtua nyt ja heti. Kärsivällisyys on ollut koetuksella tässä Herran koulussa, sillä sisällä on palanut pieni liekki koko uskossaoloajan evankelioimiseen. Jokainen uskovahan on lähetyssaarnaaja omalla paikallaan töissä, harrastuksissa, kaikkialla. Jos rohkeus ei riitä sanoihin, niin ainakin oman elämän pitäisi olla näkyvä todistus muille uskovan omasta uskosta.
Olen myös odottanut Suomeen edes yhtä todellista arvojohtajaa, jota kansa kuuntelee. Tämän hetken suuret johtajat ovat kaikki mammonan perässä juoksevia ja heidän ajatuksensa ovat myös sen mukaisia. On turha odottaa heidän suustaan mitään todellista filosofista, puhumattakaan mitään teologista, viisautta. Jo yksikin vastavirtaan uiva kala erottuisi myötävirtaan kelluvista.
Viime päivinä on sisälläni ”soinut” Vanhan Testamentin uskon sankari Job. Hän jos kuka sopii meille kaikille esikuvaksi vahvasta uskosta. Pahimmillakaan hetkillä hän ei luopunut uskostaan, vaikka kaikki hänen ympärillään yllyttivät häntä kiroamaan Jumalan. Se, mikä minua koskettaa Jobin kertomuksessa, on Jumalan puhe Jobille, joka saa kuulla oman asemansa maailman kaikkeudessa. Mikä teksti voisi kuvata paremmin Jumalan kaikkivoipaisuuta kuin Job 38-40 luvut? Tuolla puheella Jumala pudottaa Jobin polvilleen ja saa tämän nöyrtymään osaansa ja tunnustamaan Jumalan suuruuden maailman kaikkeudessa.
Muutaman viime vuoden aikana sydämessäni on herännyt selittämätön rakkaus Israelia ja sen juutalaista kansaa kohtaan. Olen ottanut laajasti selvää Lähi-idässä vallitsevasta tilanteesta ja tullut hyvin vakuuttuneeksi, että Raamatussa kuvatut lopunajan profetiat ovat alkaneet täyttyä hämmästyttävällä tarkkuudella pikkuhiljaa. Jokainen epäilijä voi pitää tilannetta silmällä ja toivottavasti saa vahvistusta uskolleen. Asioiden ymmärtäminen ei lisää pelkoa, vaan antaa tukea ja lohdutusta. Sanassa mainitaan Israelin olevan Jumalan silmäterä ja samalla kehotetaan rukoilemaan rauhaa ja siunaamaan Israelia.
Jokainen uskova kyselee jossain vaiheessa elämäänsä, toteutuuko hänen elämässään Jumalan tahtoma tarkoitus. Joku on voinut saada selvän kutsun evankeliointiin tai muuhun vastaavaan seurakunnalliseen tehtävään. Suuri osa kuitenkin elää epävarmuudessa ja miettii päivittäin elämänsä mielekkyyttä ja Jumalan tahdon toteutumista. Itse olen tämän kohdallani mieltänyt niin, että jokainen elämäni hetki ja työtehtävä on ollut tavallaan koulutusta johonkin seuraavaan vaiheeseen ja odotusta jostakin uudesta. Ensin on kudottava verkot ja sitten vasta pääsee kalastamaan. Vaativinta on ollut odottaa ja elää johdatukseen luottaen. Usko suureen viisauteen on ollut monesti kovilla ja pintaan on noussut halu omassa voimassa etenemisestä. Silloin on parhaiten auttanut vanha rukous, joka kehottaa luottamaan kolmeen sanaan: tapahtukoon sinun tahtosi.
Olen ehkä väärä henkilö neuvomaan uusia valtuutettuja toimissaan, mutta toivon, että kukaan heistä ei olisi liikkeellä maksamassa kalavelkojaan menneiden neljän vuoden ajalta. On varmasti hedelmällisempää katsoa uuteen ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Kullakin kaudella on luvassa omat murheensa, joista selvitään vain yhdessä miettimällä ja kompromisseihin taipumalla. Riittää, kun jokainen muistaa, että soudetaan samaan suuntaan. Toivottavasti muutokset valtuustossa aloittavat myös uuden kulttuurin, jossa ei ole sijaa kateudelle ja oman edun tavoittelulle. Uskotaan yhdessä hyvän tekemiseen. 🙂