Ensimmäisen kosketuksen ilmailun jaloon lajin sain käytyäni laskuvarjohyppykurssin v. 1979. Kummalliselta saattaa kuulostaa se, että olin ensimmäistä kertaa lentokoneessa ja sen päästyä yli kilometrin korkeuteen, hyppäsin koneesta ulos. Palattuani YK-joukoista halusin kehittää itseäni lisää ilmailun alalla ja aloitin moottorilentäjän lupakirjaopinnot. Viisi vuotta myöhemmin kävin myös purjelentokurssin.

Ilmailu on antanut vuosien mittaan paljon hienoja elämyksiä ja haasteita, puhumattakaan ystävistä. Myös elämäni jännittävimmät hetket liittyvät ilmailuun. Ensilentojaan ei kukaan lentäjä voi unohtaa ja omat jännittävimmät hetkeni sain kokea kun lensin yksin ensimmäisen kerran pimeässä pelkkien mittarien avulla. Siinä on hyvin vähän tehtävissä jos mopo karkaa lapasesta. Ikimuistoinen oli myös talvinen purjelentokoneella tehty lento Kebnekaisen yllä pohjois- Ruotsissa kun sain olla pelkääjän paikalla yli 5000 metrin korkeudessa. Monta tuntia kestänyt lento lähes -40 asteen pakkasessa paineilmaa hengittäen ei jää koskaan pois mielestä.

Olen monesti siteerannut itseäni sopivasti suurpiirteiseksi, mutta ilmailussa moiseen ominaisuuteen ei ole juurikaan varaa. Olen oppinut tietyissä asioissa erittäin tarkaksi, koska ilmailussa kyse on omasta hengestä. Jos ihminen haluaa olla suurpiirteinen, kannattaa sitä toteuttaa vaikka oman edun valvonnassa.